Keskimetsä

Arýmossa on vain yksi metsä joka on kyllä aikeissa kaataa, koska siellä asustaa ihmissusia, demoneja, Anthroja jne.. Se sijaitsee Arýmon keskellä, joten kaupunki on tavallaan metsän muuri. Metsässä asuvien olentojen on lähes mahdotonta paeta sieltä tms. Ellei ole kykyä muuttua ihmiseksi/ näyttää siltä tai ole jotain muuta kykyä, esim lentää pilvien yllä kaupungin yli, niinkuin esim. paladrit voivat. Metsässä kasvaa paljon kasveja esim.Izarúja ja Kobimereja. Siellä elää myös paljon "eläimiä". Keskimetsän ohi pyyhältää yksi suurehko joki, joka tulvii yleensä pahasti keväällä. Joen ylittäminen lämpimänä kesänä käy helposti, koska joen pinnasta pilkistää paljon suuria, mutta liukkaita kiviä, joita päällystää paksut ja vanhat sammal kerrokset. Ihmisiä metsässä ei juurikaan näy..

Alysia
*****

Istuin aukiolla puun varjossa. Sen oksan varjot yliettivät puron toiselle puolelle. Menin selälleni ja haistelin luonnon tuoksuja."Yäk" Huudahdin ja nousin pystyyn. Tarantellan kokoinen hämähäkki kipitteli jalkaani pitkin. Huitaisin ittiäisen pois ja tallasin sen jalallani. Tai ainakin koitin, mutta se otus oli nopea... Otin tikarin vyöstäni ja heitin sen päin hämähäkkiä, siihen sen matka päättyi. Katsoin kuinka aurinko alkoi jo laskea, mutta se paistoi silti kirkkaasti ja kuumasti, samalla kun otin tikariani maasta ja putsasin sen. Kuljin puun varjoa pitkin puron reunaan. Kyykistyin ja ojensin käteni veteen. Hörppäsin vettä käsistäni, jotka olivat märät. vedin paitaani ja pyyhin käteni siihen. Katselin hiljaista maastoa, edes linnut eivät laulaneet. "No vihdoinkin, minunlla on nälkä.." Sanoin, kun ilma viileni ja aurinko meni pilveen. Menin metsän reunaan, katsoin, kun ihmiset alkoivat tuijottaa suurehkoa pilveä auringon edessä. He alkoivat lähteä pois varmuuden vuoksi, ettei vain sattuisin ns. Vahinkoa, eli jokin pimeyden olennoista käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja iskisi hampaansa ihmiseen, kun aurinko ei paistaisi. Esimerkiksi vampyyri. Ihmiset kävelivät nopein askelin koteihinsa. "Aaha!" Sanoin itselleni hiljaa, ja katsoin pientä lasta ojan kulmassa leikkimässä. Katsoin, ettei hänen vanhempiaan näkynyt lähettyvillä. Kyykistyin lapsen viereen ja ojensin jäisen käteni hänen olalleen. "Hei, kuka sinä olet?" Kysäisin lapselta. Hän vain mutisi jotain ja katsoi veren punaisia silmiäni peloissaan. "Ai, hemmetti!!" Huudahdin, kun aurinko alkoi paistaa, ja sen tuskallinen kuumus paistoi iholleni. Vedin nopeasti lapsen ja itseni puitten taakse viileisiin ja kosteisiin varjoihin. "Maya!!, Mayaaa!!!???" Kantautui huuto metsän reunasta. se oli luultavasti lapsen huolestuneet äiti. Vedin ilkeän katseen naamalleni ja upotin pitkät kiiluvat vampyyrin kulmahampaat lapsen kaulaan ja imin kaiken veren mitä irti lähti. Lapsi inisi jotain, mutta vaipui nopeasti parempiin paikkoihin. "Mitä jätitte lapsenne ojaan leikkimään!" Huudahdin kiusallisesti naiselle. "Ku-Kuka siellä?" Kysyi naisen ääni metsän reunasta. "No minä tietenkin.. Alysia!" Vastasin naurahtaen. "Öh.. tunnenko sinut ja missä tyttäreni on" Kysyi ääni jälleen peloissaan. "Noh.. Nyt tunnet ja tässä lapsesi!" Huudahdin reippaasti ja viskasin lapsen naisen syliin. Hän säikähti ja jäi metsän reunaan itkemään, vampyyrin hampaan jäljet niskassaan omaava lapsi sylissään. Loikin varjoja pitkin takaisin aukiolle nauraen. Muistelin, kuinka mestari (Demoni) Oli opettanut minulle, ettei ruoalla saanut leikkiä. "Anteeki mestari.. Kaipasin vain viihdytystä.. " Kuiskasin tuulen ja toivoin että hän kuulisi sen. Kiipesin puun oksalle jonka alla olin levännyt, mutta pian mieleni teki kiivetä korkeammalle. Olin aina ollut vain sen yhden tietyn saman puun alla/ oksillla. Kiipesin latvaan asti ja muistelin hetkiä, jolloin mestari oli kertonut vanhoja sota tarinoita, demonien ja vampyyrien välillä. Olin aina nukahtanut sille samalle oksalle. koska sieltä ei voinut tippua. Olin aina sen saman paksun ja leveän oksan päällä. Se oli kuin sänky, jos kovuutta ei otettu huomioon... Sen raunoilla meni kaksi oksaa jotka olivat kuin tehty siihen seinäksi, etten voisi pudota siitä... Levähdin siinä ja aloin odottaa, että aurinko laskisi kokonaan.

- Akai

Ilta oli alkanut hämärtymään. Hyvä asia minulle, sillä olin taivaltanut pitkän matkan, pois sirkuksen leirin luota. Tiesin sen, että he eivät etsisi minua, koska olettivat minun olevan kuollut. Mutta jos törmäisin heihin, siitä aiheutuisi minulle ongelmia. Siksi minun piti vältellä ihmisasutuksia. Ei ollut minun edun mukaista näyttäytyä ihmisten ilmoilla, muutenkin he olivat niin säikkyä ja vainoharhaista sakkia. Siristin ulkonevia silmiäni. Silmiäni kirveli ja poltteli, johtuneen viimeisten auringonsäteiden himmeästä, mutta tarpeeksi terävästä säihkymisestä, eiväthän silmäni olleet tottuneet lainkaan valoon. Kumarassa, hivenen liukuvin ja miltei äänettömin, maatavoittavin ja sangen sulavaliikkeisin askelin etenin metsikössä kahdella jalalla. Ojensin käsivarsiani, ja tartuin edessäni olevan pusikon taipuisista, jäntevistä, tummanruskeista oksista kiinni, ja taivutin niitä sivuille päin, syrjään, koska ne olivat tielläni. Astelin pusikon lävitse, sitten mustaan, kuivuneeseen ja halkeilevaan kirsuuni tulvahti ihmismäisen olennon haju. Haju kuitenkin oli kirsussani sen verran pistävä ja vastenmielinen, että päätin kiertää kyseisen olennon mahdollisimman kauaa, tunnistinhan hänet vampyyriksi pelkästään hajun perusteella.

Matkani eteni verkkaasti. Kaarroin paksukaarnaisen, punaruskean ja rosorunkoisen puun, jonka runko oli kilpikaarnan täplittämä. Havupuiden kitkerä, raikas ja virkistävä, pistävä tuoksu leijaili ympärilläni. Maan erilaisiin pintoihin ja monttuihin sopeutuvaiset pehmeät polkuanturani painautuivat hieman kosteahkoon, pehmeään sammalmättääseen. Liikuin eteenpäin hartiat lysyssä. Olin yrittänyt kiertää kyseisen, tuntemattoman vampyyrin, mutta äkisti hänen hajunsa vain voimistui kirsussani, ja pysähdyin paikoilleni. Varautuneena, lihakset jännittyneinä vilkuilin ympärilleni. Katseeni haravoi maastoa, ensiksi puiden runkoja, ja sitten katseeni vieri aste asteelta alemmas sammalmättäitä pitkin. En havainnut minkäänlaista liikettä näkökentässäni, vaikka katseeni ravasi alinomaan ympäristössäni. Linnut eivät visertäneet kauniita laulujaan puissa, ja muutenkin metsä tuntui niin autiolle. Oudolle. Johtui varmaan siitä että lähistöllä oli vampyyri. Luimistin korviani kallonmyötäisesti, laskeuduin neljälle raajalle, ja lähdin hitaasti etenemään. En halunnut vaikeuksia, joten yritin välttyä vampyyriin törmäämisessä.

- Akai

Olin tehnyt päätökseni. Vampyyrin kammottava haju voimistui kirsussani, ja ajattelin että kannattaisi yrittää kiertää läheinen aukea, joka avautui edessäni. Pysyttelin puiden lomassa, poissa näkyviltä. Kaarroin loivasti vasempaan, ja liikuskelin kepein, miltein äänettömin harppauksin pujotellen puiden välistä. Puita riittikin. Puut kohosivat ympärilläni vankkoina, pylväsmäisinä ja ylväinä, ja niiden oksat näyttivät maasta käsin katsottuna hipovan taivaankantta. Sammalkangas oli joustavaa, hivenen kosteahkoa ja pehmeää. Kepeästi se tuntui kutittavan jalkapohjani polkuanturoita. Kesken etenemistäni kuitenkin äkisti painauduin kyykkyyn. Verestävät ja ulkonevat silmäni muljahtivat kuopissani, ja vajaassa sekunnissa olin tarkistanut selustani. Vampyyri oli lähelläni, muttei ilmeisesti takana jossain väijymässä. Pikemminkin oletin, että vampyyri lymyäisi jossakin lähistöllä puussa. Sieltä kun olisi niin helppo hyökätä uhrin niskaan. Aloin herkeämättä vilkuilemaan ympärilläni kasvavien puiden laajoihin latvustoihin. Puiden latvustojen oksat kietoutuivat yhdeksi risteileväksi verkoksi ikään kuin katoksi, joka peitti suurimman osan taivaankannesta. Kääntelin hopeanharmaan, kiiltävän, sileän ja tiheän peitinkarvan omaavia, kolmionmallisia, päälaelleni kiinnittyneitä sudenkorviani eri äänien suuntiin. Sieppailin pienimpiäkin ääniä ilmasta, ja korvani kääntyilivät toisistaan riippumatta jopa 180 astetta eri suuntiin. Epähuomiossani itse kuitenkin astuin maassa lojuvan, ontohkon oksan päälle, joka rusahti kuuluvasti. Oksan katkeamisessa syntynyt ääni jäi kaikumaan päähäni. Jähmetyin niille sijoilleni, ja varautuneena vilkuilin ympärilleni.

Alysia
*****

Avasin nopeasti silmäni, mutta pysyin paikallani.. mitä hittoa.. Mistä se kuului..?Mietin samaan aikaan kun kamala ihmissuden tyypillinen haju leijui nenäni edessä. Aloin miettiä, että mistä se kauhea räsähdys kuului. Kurkkasin varovaisesti puun karhean oksan yli. Siinä se oli!Hitto! Mitä mä nyt teen!? Ihmissusi ihan alapuolella!? perkule! Pitää koittaa pakoon! tai jotain sinne päin...Ei! Se saisi mut kiinni silmän räpäyksessä.. Mietiskeli, ja vilkuilin välillä ihmissutta... "Hitto! Mitä mä teen!?" Kuiskasin samaan aikaan itselleni, kun nousin seisomaan puun oksalle, valmiina hyppäämään toiseen puuhun."Voi ei, ei nyt! Ähh.. nyt se on menoa.. !" Huusin, kun luiskahdin sulavasti oksalta maahan rämisten, kaikkien muiden oksa kerrosten läpi. Istuin maassa ja hioin takapuoltani, joka on ihan varmasti huomenna mustelmia täynnä. Tajusin vasta myöhemmin, että istuin ihmissuden karvaisten jalkojen vieressä, se näytti jotenkin erilaiselta, mitä muut ihmissudet joita olen nähnyt.. Se katsoi minua jonkin aikaa, kunnes tulin järkiini ja lähdin juoksemaan. En tiennyt, että lähtikö se perääni, mutta jalkojani koski niin paljon, etten voinut enää juosta. Pysähdyin ja katsoin taakseni.. Olin juossut kaksi askelta... Taisin sittenkin lyödä pääni.. Ihmissusi katsoi minua murhaavasti, tai ainakin minun mielestäni.. Ainahan ne näyttävät pelottavilta! "Öh..hei!" Sanoin ja vedin hiestä märät mustat hiukseni pois kasvoiltani. Katsoin tumman punaisilla silmilläni ihmissutta suoraan silmiin ja odotin, että se vastaisi tai mitä sitten päätäisikään tehdä. Se johti tätä tilannetta. Asetin käteni tikarini päälle..

- Akai

Kauhistuneena säpsähdinkin, kun vampyyri äkisti olikin pudottautunut puusta alas, aivan jalkojeni juurelle. Järkyttyneenä katseeni singahti vampyyrin, joka kompuroi jaloilleen, juoksi ehkä muutaman askeleen mutta sitten hän äkisti pysähtyikin, ja katsoi minua olkansa ylitse samalla kun sipaisi hiussuortuvia pois kasvoiltaan. Mustan, kuivuneen kirsuni sieraimet laajentuivat, hermostuneena painauduinkin kyyryyn, ja levitin käsivarsiani sivuille. Siristin verestäviä, ulkonevia silmiäni. Tuollaisen verenimijän kanssa täytyi olla varuillaan, sen tiesin. Vaisto yllytti minua hyökkäämään hänen kimppuunsa, mutta sysäsin vaistoni aivojeni hämärimpiin sopukoihin. Täytyi ajatella järkevästi, eikä hyökätä tuosta vain toisen kimppuun, vaikka toinen sattuisikin olemaan vampyyri. Sydämeni takoi lujaa, ja veri kohisi kalloni sisällä kovaa, korvissani humisi. Olin hyvin hermostunut. Minulle heräsikin kysymys; kuinka voisin näin hermostuneena menetellä järkevästi. Vampyyrin kasvoista katseeni nytkähtikin äkkiä hänen käsivarteensa, joka liukui kohti tikaria. Oliko hän hyökkäämässä? Hermostuin entistä enemmän, nyt luisevat sormeni koukistuivatkin kämmeniä kohti petolinnun kynsien lailla. Sormeni nytkähtivät pakonomaisin liikkein. Tuijotin vampyyrin asekättä. Aikoiko hän heittää minua tikarilla? Rintakehäni kohoili kiivaan hengitykseni tahdissa, puhisin. Soikeanmalliset, voimakkaasti kehittyneet leukalihakseni supistuivat ja jännittyivät, pihinää kantautui kurkustani, raottaessani leukaperiäni. Aioin vastata vampyyrin sanoihin, jotka hitaasti upposivat mieleeni. Haeskelin sanoja, mutta niiden sijasta kurkussani korahtikin matala, kumea murahdus. Niskassani menevä, hyeenamainen, tiheä harjas nousi paremmin pystyyn. Aloin perääntymään samalla kun ylläpidin murinaa. En kyennyt sanomaan mitään, en tiedä miksi. Olin mennyt ihan lukkoon, paniikkiin. Mitä jos vampyyri hermostuisikin murinastani? Voi ei. Hän saattoi aivan hyvin luulla minua ihmissudeksikin. Ei ollenkaan hyvä asia sellainen. Jatkoin perääntymistäni. Vampyyri näytti niin uhkaavalle asetettuaan kätensä tikarinsa päälle. Minä hyvänsä hetkenä hän saattaisi singota tikarin ilmaan, minua kohti. Luimistelin korviani, ja kyyryssä jatkoin perääntymistäni.

Alysia
*****

Ihmissuden murina sai minut hermostumaan, se saattoi hyökätä milloin vain.. En ymmärrä tätä.. Se näyttää ihmissudelta, mutta vaikuttaa jotenkin erilaiselta.. Aloin perääntyä varovaisesti, tikari käteni suojissa. Kiedoin sormeni tikarin ympärille ja vedin sen pois vyöstä. Pidin sitä kohti ihmissutta, mutten uskaltanut tehdä mitään äkkiliikkeitä..Peräännyin hiljattain, mutten voinut juosta, koska jalkojani särki edelleen..Katsahdin suuren puun paksua oksaa, joka oli lähellä maata. Katsoin ihmissutta vielä kerran, sen murina koveni koko ajan. Noniin jalat.. Älkää pettäkö nyt! toivoin ja hyppäsin ilmaan. Työnsin tikarini takaisin vyöhön. Kiepautin itseni oksan päälle ja nousin nopeasti pystyyn. Vedin katanan vyöstäni ja syöksähdin oksalta kohti sutta. En kerennyt katsoa osuinko siihen, tai väistikö se, mutta lähdin kuitenkin juoksemaan karkuu, enkä katsonut taakseni. Oksat repivät kasvojani ja maassa olevat kävyt pistivät jalkapohjiini. Pysähdyin hengästyneenä ja katselin taakseni.. En nähnyt ketään. Ainakaan vielä.. Jalkojani koski todella paljon. Työnsin katanan takaisin vyöhön ja rojahdin maahan väsyneenä. Nojasin puuhun takanani ja katselin vielä suuntaan josta olin tullut. Ei ketään.. toivottavasti Suljin silmäni ja mietin, mitä outoa ihmissudessa oli ollut.

- Akai

Olin ollut oikeassa. Vampyyri syöksähti minua kohti katanansa kanssa oksalta alas. Hän teki hätiköidyn sivallusliikkeen minua kohti. Kerkesin hänen katanansa välkehtivän terän tieltä pyörähtää sivuun. Vampyyri laskeutui kepeästi kyykyssä maahan, nousi ylös ja lähti juoksemaan kuin tuli hännän alla. Hän ei katsonut taakseen ja pian hävisi puiden lomaan. Sydämeni hakkasi kovaa, veri humisi korvissani ja ajatukseni olivat täysin sekaisin. Hän oli selvästi yrittänyt vahingoittaa minua katanallaan, mutta miksi hän sitten lähti äkisti pakoon, eikä jäänyt taistelemaan? Kehoni alkoi tärisemään kauttaaltaan, niska- ja lapakarvani törröttivät pystyssä. Järkyttyneessä, stressaantuneessa mielentilassa täristen kävelin vastakkaiseen suuntaan kuin vampyyri. Hapuilin puiden rungoista matkallani tukea. Vampyyrin kanssa kohtaaminen oli ollut epämiellyttävä, kamala ja hyvin karmiva. Toivoin että en joutuisi samankaltaisiin hankaluuksiin lähiaikoina uudelleen.

Alysia
*****

Avasin silmäni ja katsoin katanaani.. "Tavallaan hyvä etten osunut siihen.. Se olisi saattanut rueta kantamaan kaunaa ja kostaa minulle.." Pyyhkäisin pari ihmissuden karvaa pois katanan terän päältä ja nousin seisomaan. Hieroin jalkojani ja asetin katanan jälleen takaisin vyöhön. Katselin taivaalle, joka näytti kovin pilviseltä, lähdin kävelemään kohti aukiota puitten suojassa varoen, jos susi tulisikin vielä vastaan. Katselin hermostuneesti ympärilleni, mutta minulla oli jano. Täytyi saada juotavaa.. Vettä.. jota sai vain aukiolta. Kurkkuni oli kuiva kaiken jännityksen johteesta. Köhisin silloin tällöin ja astuin varovaisesti pehmeän sammaleenn peittämän maan päälle. Jopa sammal oli kuivaa.. Vettä ei ollut satanut moneen päivääm, mutta purossa kuitenkin riitti juotavaa, niinkuin ihmisissäkin. Olin astua pienen lahon oksan päälle, mutta tajusin ajoissa kierää sen kaukaa. Joka askeleella jännittin, olisiko ihmissusi vielä siellä. Pysähdyin melko pienen ja vanhan näköisen puun viereen. Kiipesin sen runkoa pitkin latvaan asti ja lähdin loikkimaan puusta puuhun. Ihmissutta ei onneksi näkynyt lähi maillakaan, mutta kuka ties, ehkä se näki minut. Tuntui kuin jäistä vettä olisi satanut niskaani, kun kamala tunne kipitti selkääni pitkin, kohti niskaani. "Entä jos se näkee minut..?" Kysyin hiljaa itseltäni. Pian minusta tuntui kuin ihmissusi olisi takanani, joten lähdin loikkimaan mahdollisimman nopeasti aukiolle. Siellä ei ollut ketään.. Ei edes yhtä lintua. Juoksin puron varteen ja aloin litkiä ihanaa raikasta juoksevaa vettä. Ihmisen verta se ei kyllä voisi voittaa missään tapauksessa. Loikkasin pystyyn ja katsoin ympäristöä vähän tarkemmin. Saatoin nähdä ehkä pienen vilauksen jonkin laisesta linnusta puussa. Lähdin kävelemään kapeaa ja puitten juurien peittämään polkua pitkin. Polun reunassa oli paljon marja pensaita, otin yhdestä pensaasta marjoja jotka olivat mustan violetteja. Imin mehut pois niiden sisältä ja nakkarin kuoret pois. Aloin jo kyllästyä marjoihin, jotka maistuivat jo puulta. Nakkasin mustat hiukseni olan taakse ja jatkoin matkaa eräälle pienelle luolalle. Se oli varmaan ainut luola koko Arýmossa. Astuin luolaan ja istahdin kostealle maalle, luolan suun viereen. Nypin maasta sammalta ja laitoin ne taakseni pehmikkeeksi. Nojasin luolan seinämään ja katselin kynsiäni tylsistyneenä. Istuin siinä hiljaa ja kuuntelin luonnon ääniä. Joita ei kyllä ollut, jos hiljaisuutta ei laskettu.

- Akai

Harhailin jonkin aikaa metsässä. Ilmassa leijaili havupuiden kitkerä ja raikas tuoksu. Pysähdyin hetkellisesti, kallistin päätäni takakenoon ja siristin hieman ulkonevia silmiäni. Singautin katseeni taivaalle, joka oli uhkaavasti tummunut. Pilvet olivat kuin turvonneita, siniharmaita lampaita, jotka törmäilivät toisiinsa, ja poukkoilivat taaseen kauemmas toisistaan. Taivaankansi näytti kantavan raskasta taakkaa, ja vaikutti sille että pilvet olisivat ratkeamispisteessä kohta. Ei siihen ennustajaa tarvittu; hetkessä taivaalta kuului jyrähdys, joka sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Sen jälkeen taivaalla välähti ja taivas repeytyi. Kylmiä, ovaalinmuotoisia, kirkkaita, läpinäkyviä vesipisaroita alkoi ryöppyämään pilvien sisältä ulos. Luimistin lyhyen, hopeanharmaan, silkinsileän- ja pehmeän peitinkarvan omaavia sudenkorviani kallonmyötäisesti. Nojauduin vaistomaisesti hieman eteenpäin lanteistani, ja kaulaani ojentaen kiihdytin kävelyvauhtiani. Jalkojeni mustat, suipohkot, susimaiset, kiiltävät ja teräväkärkiset kynnet painuivat kosteutta saaneeseen sammalmättääseen. Armoton kaatosade alkoi ruoskimaan raa'asti lähistöllä kulkevaa liejuista, kuoppaista polkua joka pisti silmään. Polkua reunustivat marjapensaikot, joiden marjat olivat tähän vuodenaikaan kypsiä. Vatsalaukkuani kipristi, ja tuntui kuin vatsani olisi liimaantunut selkärankaani vasten. Vasta nyt tajusin kuinka kova nälkä minulla olikaan. Marjat saisivat kelvata tällä kertaa, ja koska pusikoita oli runsaasti, voisin ottaa marjoja taskuuni. Kiiruhdin liejuiselle polulle, ja olin vähällä menettää tasapainoni, ja kaatuakin selälleni. Jollain ilveellä sain tasapainoni säilytettyä, samalla kun käteni hamusivat sivuilta tukea. Saatuani tasapainoni kunnolla takaisin, lopetin käsilläni ilman sohimisen, suoristin yläselkääni, ja suuntasin ripeät, varovat askeleet ensimmäisen marjapuskan luokse. Pusikon taipuisat, nuoret ja jäntevät, ruskeat oksat riippuivat kaarella runsaslukuisten, pulleiden marjojen painosta. Marjat muistuttivat mustikkaa perin paljon, ja ojensin oikeaa käsivarttani, irrottaen yhden marjan oksasta. Avasin suuni ja heitin marjan kitani uumeniin. Ei hassumman makuista. Totesin marjat syömäkelpoisiksi joten päätin kerätä niitä pusikoista, ja osan sulloin housujeni laajapohjaisiin taskuihin. Suurimman osan marjoista hotkin suuhuni tyydyttääkseni nälkääni. Marjat eivät liiemmin täyttäneet vatsaani, mutta oli sekin parempi kuin ei mikään. Sade kasteli minut, ja sai jokaisen turkkini karvan liimautumaan yhteen. Pörröinen karvapeite kaulani, niskani ja hartioideni seutuvilla kastuessaan muuttuikin ihoani myötäileväksi. Onneksi sade ei läpäissyt turkkini ensimmäistä, karkeampaa kerrosta, sillä muuten olisin alkanut palelemaan, eikä siitä olisi seurannut hyvää. Ravistellen turkkiani lähdin etsimään sateensuojaa, samalla kun välillä söin jemmaamiani marjoja, jotka tahrivat housujeni taskujen sisäpinnat.

Alysia
*****

Taivaalla välähteli ja pilvet jyrisivät raivokkaasti. Vihdoinkin vettä. Astuin puoliksi sateeseen ja kastelin käteni ja kasvoni. Hörppäsin vettä kämmenistäni ja astuin takaisin luolaan. Kipittelin luolan seinämän viereen ja vedin tikarini esille vyöstä. Kaivertelin seinämään aina jotain, mitä oli tapahtunut kun olin siellä. Vesi alkoi virrata maata pitkin jalkoihini. Potkin vettä ulos luolasta ja istahdin kuivalle kohdalle seinämän viereen. Pian nenäääni pisti kamala märan koiran haju. Sen täytyi olla se ihmissusi, jonka olin aikaisemmin tavannut. Pomppasin pystyyn tikari edelleen kädessäni. Työnsin tikarin kuitenkin vyöhön kun en kuullut askelten ääniä ja otin sen sijaan katanani esiin. Peräännyin lähes luolan perimmäisimpään kohtaan, jossa ilma oli kosteaa ja sumuista. Lukitsin katseeni luolan suulle ja pidin katanan terää kohti sitä. Askelten äänet alkoivat kuulua jo luolan läheltä. Jokin astui luolan suulle, mutten tiennyt mikä.. Se saattoi olla jokin koiraeläin, tai ihmissusi..

- Akai

Tuntui kuin jokin koettelisi minua tarkoituksella. Olin saapunut luolan suulle, johon pitkät varjot olivat langenneet. Varjovyöhyke oli tumminta luolan sisällä. Sitten se inhottava, kuvottava haju työntyi mustan, halkeilevan ja aistikkaan, suuren kirsuni sieraimiin. Inahdin vaisusti, lyhyesti ja kimeästi. Laskin kaulaani alemmas, ja hartiat lysyssä kyyristyin. Kuulin kuinka vampyyrin vaatteet kahisivat hitaasti, hyvin, hyvin hiljaa. Verestävät, ulkonevat, kellertävät silmäni havaitsivat luolan perällä hetkellisesti näkyvän välähdyksen. Välähdys oli peräisin teräaseesta jota naispuolinen vampyyri kantoi mukanaan. Sitten vähitellen hänen kehonsa ääriviivat alkoivat piirtyä luolan kolkkoa, pimeää ja rosoista takaseinämää vasten. Hänen asentonsa kieli siitä että hän oli varautunut - ja valmis käyttämään asettaan jota piti tukevalla otteella käsissään. Vesipisarat syöksyivät niskaani edelleen, seisoinhan luolan ulkopuolella. Hyytävän kylmät vesipisarat rikkoutuivat, hopeanharmaiden, jäntevien karvojeni lävistäessä niiden pintajännityksen seipäiden lailla. Tiesin varsin hyvin, että jos yksikin virheliike lipsahtaisi minulta, niin hän kävisi kimppuuni miekka viuhuen. Painoin silmäluomeni kiinni, keskityin ja hengitin hitaasti, hyvin syvään. Rintakehäni kohoili hengitykseni tahtiin. Suljin ulkoiset häiriöt- ja häiriöntekijät mielestäni. Minä keskityin nyt sanojen hakemiseen, vaikka ymmärsinkin että olin nyt haavoittuvaisimmillani ja vampyyri voisi hetkenä minä hyvänsä hyökätä kimppuuni. "Minä... en... tullut..," mustat, aistikkaat suupieleni värähtivät. Hengitin syvään, ja jatkoin sitten rauhalliseen äänensävyyn, vaikka äänessäni olikin murahduksenkaltainen vivahdus, "En... tullut... haastamaan... Riitaa." Sain lopulta sanottua, ja avasin silmäni hitaasti. Odotin vampyyrin reaktiota. Luottaisiko hän minuun sen verran, että päästäisi luolaan suojaan kylmältä ja sateelta? "Minä... Eh.. Voisitko yrittää jakaa luolaa kanssani?", uikahdin vaisusti, ja kohotin oikeaa käsivarttani. Käsivarteni hakeutui takaraivoni taakse, ja sormeni vaeltelivat takaraivoani raapien. Sitten heilautin käteni rennosti kylkeni vierelle.

Alysia
*****

Katsahdin ihmissutta, joka näytti vihaiselta ja pelokkaalta yhtäaikaa. Sade alkoi yltyä ja pilvet muuttua lähes mustiksi. Kuuntelin Ihmissuden sanoja tarkkaavaisesti, mietiskellen. Värähdin hiukan ja nostin katanaani millin korkeammalle, kun tuo nosti kättään. Tuijotin sutta pää hiukan alhaalla, varjojen peittämänä. Aloin pikkuhiljaa vetää katanaa kohti asevyötä. Hetken kuluttua nostin sen nopeasti ylös, käänsin ja työnsin tuppeensa."H-Hyvä on.." En ollut varma mitä olin juuri sanonut, mutta jatkoin samaan sävyyn "Vain.. jos pysyt kaukana!" Istahdin hermostuneena maahan, katse edelleen olentoon, joka näytti edelleen hiukan epävarmalta.voih.. mitä minä annoin sen tehdä.. Ties mitä se nyt aikoo..Varmaan kohta loikkaa kimppuuni ja repii pääni irti.."Laajensin silmiäni vaiston varaisesti ja vedin itseäni kohti tumminta nurkkaa luolan perällä. Siirsin katseeni lopulta maahan ja sitten taas ulos. Kamala märän koiran haju ahdisteli nenääni. Painoin jäiset sormeni nenän sivuille ja puristin niin paljon kuin vain pystyin. Haju silti tunki nenääni kaikin keinoin.

- Akai

En pitänyt hänen kamalasta, pistelevästä ja kitkerästä hajustaan, mutta veikkaanpa ettei hänkään pitänyt minun ominaishajustani. Nojauduin varautuneena luolan kylmää, kolkkoa, roso- ja muhkurapintaista, hivenen kosteahkoa seinämää vasten. Luolanseinämää vasten nojatessani aloin vähitellen liukumaan istuma-asentoon luolan "lattialle". Hieraisin lyhyen, hopeanharmaan karvapeitteen omaavaa kuononselkämystäni kämmenelläni. Vedin jalkani koukkuun, kiedoin pitkänomaiset käsivarteni jalkojeni ympärille ja sovitin polvet leukani alle. Istuin siinä jännittyneenä, hartiat jäykkinä. Välillä kellertävien ja verestävienkin, hieman ulkonevien silmieni katse harhautui luolan perällä olevaan hahmoon, jonka ääriviivat olivat pienintäkin yksityiskohtaa myöten piirtyneet selvästi tummaa seinämää vasten - omasinhan hyvän pimeänäön. Sade ruoski maastoa luolan ulkopuolella armottomasti, raa'asti. Sateen jatkuvalla kohinalla oli omat huonot puolensa; se alkoi vähitellen siirtyä korvissani rauhoittavaksi, uneen tuudittavaksi taustakohinaksi. Silmäluomeni alkoivat väistämättä painua kiinni. Yritin taistella kaikin voimin uneen ja tiedottomaan tilaan vajoamista vastaan, mutta silmäluomeni tuntuivat niin raskaille, että hädin tuskin pystyin silmiäni pitämään edes puoliksi auki. Ukkosen äkillinen, terävä, jokseenkin kuitenkin matala jyrähdys sai minut kuitenkin havahtumaan täysin valveillaolotilaan. Vilkaisin vampyyria, hän oli yhä samassa kohdassa, varautuneena. Jo hänen pelkkää kehonkielensä kieli siitä että hän ei luottanut minuun, no ei sellainen minua haitannut. Vampyyri saikin olla varuillaan, sillä minäkään en aikonut luottaa hänenlaiseensa verenimijään. Suoristin yläselkääni ja nuolaisn karheapintaisella, punaisella kielenkärjelläni mustia, aistikkaita suupieliäni. Höllensin ja lopulta irrotin kokonaan otteeni polvistani, ja suoristin osittain susimaisen rakenteen omaavat jalkani. Vein käsivarteni reunustamaan kylkiäni. Vasen käteni hakeutuikin työntymään laajapohjaiseen housuntaskuuni. Hamusin taskustani kourallisen marjoja jotka olin matkan varrella jemmannut taskuuni. Vampyyrin läsnäolosta piittaamatta aloin syömään marjoja. Onneksi ne tyydyttivät nälkääni edes jonkin verran.

Alysia
*****

Hellitin sormieni otetta nenästäni. Katselin ihmissutta, joka näytti yhtäkkiä melko rennon oloiselta, tunne oli tarttuva. Pyörittelin olkapäitäni ja venyttelin sormiani, koittaen näyttää rennolta, ja pelottomalta. Pyyhkäisin mustan, pitkän hiuskiehkuran luisella sormellani korvan taakse, ja koitin erottaa jotain tummasta taivaasta. Ajatus siitä mikä tuo olento oli, ei jättänyt minua rauhaan.. Se näytti ihmssudelta, mutta jotain sen eleessä, ja ruumissa oli erilaista, mutta mikä.. Kävin kaikki rodut läpi päässäni, eikä mikään muu, kuin ihmissusi näyttänyt tuolta. Työnsin jalkani suoraksi ja asetin käteni reisieni pälle, koukistin käsiä hiukan. Katseeni kohdistui jälleen pakosta ihmissuteen, tai mikä se sitten olikaan.. Tuo vilkuili minua jatkuvasti, ja se sai oloni jälleen hiukan epävarmaksi. En tiennyt olisiko viisasta kysyä tuolta mikä se on, vai kannattaisiko pysyä vain vaiti ja odottaa sateen päättymistä, sitten pääsisin eroon tuosta olennosta. Kuitenkin uteliaisuus vei voiton, ja aloin sovitella sopivia sanoja paikoilleen päässäni.

"Mikä sinä olet!?" Sanat vain vyöryivät suustani. Huomasin, että olin huutanut, vaikka tarkoitus ei ollut.. Ehkä se ei ollutkaan sopivaa kysyä sitä.. Painoin sormeni nyrkkiin ja nostin hiukan päätäni ja odotin vastausta. Ihmissusi käänsi päätään, ja kohdisti katseensa jälleen minuun.

- Akai

Siristin pyöreitä, hieman ulkonevia silmiäni. Huokoisen, mustan ja hivenen kosteahkon pinnan omaavan kirsuni molempien puolien reunoissa olevat raot paransivat ilmavirtauksen kulkua, jolloin jokaisella nuuhkaisulla sain kaikki tiedot hajuista irti. Aloin vähitellen tottua vampyyrin löyhkään. Hän kysyi minulta kysymyksen, huutamalla, jonka takia säpsähdin voimakkaasti ja oikaisin yläselkääni. Silmäluomeni pyörähtivät muutaman kerran minuutin sisällä silmieni päältä, ylläpitääkseen niiden kosteutta. Vampyyrin sanat jäivät pyörimään mieleeni. Vieritin katseeni luolan rosopintaiseen lattiaan, vasemmasta silmästäni erittyi rähmää, joka takertui alaluomen alapuolella olevaan sileään, kallonmuotoja myötäilevään karvapeitteeseen, liimaten tiheään asettuneita karvoja yhteen. Tunsin vampyyrin tuijottavan minua, tiesin ettei hän enää jaksaisi kauaa odottaa vastaustani. Häntä selvästi vaivasi minun rotuni, se saattaakin selittää hänen varautuneen käyttäytymisensä minua kohtaan. Hän toisti kysymyksensä minulle uudestaan, tavuttaen jokaisen sanan, kuin millekin vähä-älyiselle elämänmuodolle. "Anthro. Minä olen.. puolisusianthro.. Ja näytän siksi ihmissudelle.", urahdus purkautui syvältä kurkunpohjastani. Katseeni oli nauliintunut luolan lattiaan. Aloin pureskelemaan saastunutta vasenta, suippokärkistä peukalonkynttäni, jonka kynnenalunen oli täynnä hyytynyttä mutaa.