Esmérian saari - Denwa

Keskellä ei mitään oikeastaan - halkaisijaltaan saari on pari kilometriä leveä, pituudeltaan ainakin 50 km. Kukoistaen erilaisia trooppisia kasvustoja - vesi makeaa merivettä ollen. Muodoltaan saari ollen aika lailla hevosenkengät muotoinen - jolloin 'kärjet' muuttaen koralliriuttojen ansiosta suolaisen meriveden juomakelpoiseksi, raikkaaksi merivedeksi. Kalaparvetkin ovat antoisat.

- Jack

Aallokot puskivat kalastajanpaatin aivan rantahietikoille saakka. Kuulin kuinka karkeat, pienet hiekanjyväset raapivat paatin puisen kölin pintaa pienille naarmuille. "Maissa ollaan.", virnistellen avasin hyttikopin oven ja astelin kalastajan aluksen kannelle. Minun tuurillani tietenkin astuin irtolaudan päälle, jolloin lauta pongahti irti liitoksistaan ja iskeytyi otsaani. Horjahdin veteen reunan ylitse, ojentunein käsin ilmaa huitoen sivuiltani, kuin hamuten jostain otetta, turhaan. "Hyaah!"

Astelinkin kannen reunalle virnuillen. '' Tippuiko pikkuinen piraati haiden ruuaksi? '' Naurahdin ja hypähdin alas otettuani laukun mukaan. Sulavaliikkeisästi hieman polvista koukistin ja kahlasin veteen. Käden ojensin, jotta Kaappikellon jaloilleen nostaisin.

- Jack

Mies kahlasi luokseni toinen käsi ojossa. "Olisin varmaan joutunutkin, mutta uljas prinssini tuli ja pelasti." Virnistin paladrille tarttuessani hänen ojentuneeseen käteensä. Nousin ylös vedestä. "Eiköhän tuo paatti pysy tuossa?", totesin samalla kun kävelin vedestä pois, käsi kädessä paladrin kanssa. "Lähdetäänkö tutkimaan hieman tätä saarta, vai?", vilkaisin kysyvästi miekkosta.

'' Kaiketi se hyvä idea, alkaakin hieman olemaan nälkä. '' Hymyillen vilkaisin Kaappikellon suuntaan. Edeltä talssin edelleen käsikädessä korkeita puita kohde. '' En usko, että tällä edes asuu ketään... Tai no, voin toki erehtyä, onhan saari aika iso. '' Hymyilin edelleen ja siivet tiukasti painoin selkääni vasten. Toisella kädellä pidin otetta laukun hihnasta.

- Jack

Kävelimme trooppisilla kasveilla varustetulla, epätasaisella ja välillä vaikeakulkuiseksi muuttuvalla maaperällä. Kasvillisuus oli varsin sankkaa, ja etenkin pensasvyöhykkeeseen kuului paljolti tiheikköjä, köynnöskasveja, suuri- ja nahkealehtisiä kasveja, sekä jonkinsorttisia saniaisten sukulaisia. Meren kohina takanamme oli kuin rauhoittavaa musiikkia korvilleni. Annoin katseeni viistää hetken aikaa kasvillisuuden päällystämää maata, ennen kuin aloin vierittämään katsettani aste asteelta ylemmäs, pensaskasvillisuuden ylitse aina paksurunkoisiin puihin saakka. Kuulin kuinka joku lintu visersi kimeästi, lyhyesti mutta silti niin kauniisti ja pirteästi. Aloin viihtyä paikassa, olisin voinut melkeinpä jäädä asumaan tänne loppuiäkseni. Sitten, erehdyin siirtämään vasemman jalkani epävarmalle alustalle. Oikeastaan, paikka, johon olin astunut, oli eräänlainen kuoppa joka oli naamioitu lehdillä ja risuilla huolella. Kirkaisin kun maa, tai no oikeammin sanottuna heikot risut pettivät altani ja humpsahdin kuoppaan. Pudotessani otteeni kirposi paladrin kädestä ja vaistonvaraisesti pyrin edes johonkin tarraamaan kiinni, estääkseni putoamiseni, joten tartuin paladrin vasemmasta housunlahkeesta, (itse juurikaan tiedostamatta liikettäni, se oli vain.. jonkinsorttinen refleksi, tarve saada jostakin kiinni estääkseen putoamisensa.) Noh, toivottavasti en kiskaissut paladrilta housuja jaloista, tai kiskonut häntä tahtomattani mukaani kuoppaan, jos sinne siis olin putoamassa.

''... Eh? '' Tajusinkin vasta että puoliksi roikuin kuopassa ja Jack roikkui jalassani. '' .. Emmm.. Hauskaa. '' Hymähdin ja käsivarsilla nojasen reunaa vasten. Jotain mutisin, olihan se aika raskasta varata kahden olennon paino pelkkien käsivarsien varaan. Onneksi kuoppa oli sen verran leveä, että juuria ja juuri sain siipiä levitettyä ja muutamia siiveniskuja tehtyä. Istahdin kuopan reunalle ja kumarruin hieman, ojensin kättä Kaappikellolle.

- Jack

Jupisin jotain itsekseen kömpelyydestäni ja huonosta tuuristani, samalla kun tartuin paladrin käteen ja hänen avustamana pääsin kuopasta pois. Tunsin että poskillani helotti pieni puna, häpesin suorastaan taitoani vetää huonoa tuuria puoleeni. "E-ehkä täällä on asukkaita.. Jos ansakuoppiakin kerran löytyy.." yritin vääntää kasvoilleni jonkinsorttista hymyä, vaikken edes kehdannut kohottaa katsettani paladriin. Nousin ylös maasta ja suuntasin askeleeni kauemmas ansakuopasta. Askeleeni olivat muuttuneet huomattavasti varovaisemmiksi, ja koetin alustaa aina jalkojeni alla, varaamalla siihen aina osan painostani astuessani sen päälle. Minun piti näemmä kaikki aina oppia kantapään kautta. Enkä enää halunnut kokea ansakuoppaan putoamista uudelleen.

'' Kai täällä jotain asutusta on - luultavasti kuopan perusteella haltiakansaa. '' Jaloilleni kapusin ja hieman putsasin multia vaatteiltani. '' No, eiköhän jatketa matkaa - kulje perässäni niin vältyt toivottavasti ansat. '' Hymähdin ja lähdin eteenpäin astelemaan, tietämättä sitä, mitä edessäpäin tulee vastaan.

- Jack

Ihan suosiolla kuljin paladrin perässä, enpähän jäisi ansoihin, toivottavasti. Kävellessäni tuijotin paladrin takaraivoa. Katseeni pian kuitenkin alkoi harhailemaan ympäristössäni, ja huomasin erään vasemmalla kasvavan puun vieressä sieniä. Nuo sienet muistuttivat niin kovasti minun "taikasieniäni" jopa pelkän värityksensä puolesta (tosin en huomannut sienien lakkien alapuolella olevia mustia täpliä). Lähdin kävelemään sieniä kohti, mutta sitten satuin astumaan ansalankaan, ja kävellessäni metrin verran, tunsin kuinka jokin kiristyi jalkani ympärille. Kerkesin vain räpäyttää silmääni ja rääkäistä, ennen kuin löysin itseni puunoksasta roikkumassa läpinäkyvän, siimamaisen mutta kestävän narun varassa. Pusikoissa alkoi samaan aikaan kahisemaan, kun muutama alkuperäisasukas astahti esiin, kättä pidemmät teräaseet matkassaan, kuinkas muutenkaan?

'' .. Elämä '' Hymähdin ja käteni vein reisikotelolle, tämähän olisi liian helppoa. Pakko olla jonkin ansa, mutta ihan sama. Kohotin asetta ja tähtäsin yhtä tyypeistä. Kaappikello jotain rääkyi, muutaman sanan toki erotin. '' VARO TAKANASI! '' myöhään, hieman olkani ylitse vilkastaessa huomasinkin, mikä kaulassani pisti. Nukuttavalla aineella varustettu neula. Hiljalleen lähdin kaatumaan, kehoni lamaantui ja silmissä pimeni. Lopulta, kuin olisi pölkyllä päähän isketty, jolloin pyörtyisi. Nyt ei toki kuhmua tullut, mutta vaikutus olisi sama. Nukahdin.

- Jack

Tunsin kuinka lämmin neste levisi niskassani, neulan läpäistyä ihoni. Näin lähestyvät hahmot. Heidän ääriviivansa muuttuivat himmeämmiksi, kasvojenpiirteet alkoivat sulautua yhdeksi sekamelskaksi, samoin kuten vaatteiden yksityiskohdat, ja pian heidän koko olemuksensa muuttui hyvin epäselväksi, sumeaksi. Hädin tuskin kykenin erottamaan heitä toisistaan, värit kun tahtoivat oudosti sulautua silmässäni. Välillä he näyttivät kuin katoavan, sulautuivathan he ympärillämme kasvavien puiden lomaan sangen hyvin. Aine sai silmäni ja muutkin aistini valehtelemaan minulle, olotilani oli jollakin tapaa hivenen samankaltainen kuin sieniä vedettyäni, tosin kehoni alkoi turtua, ja tunsin oloni jotenkin levolliseksi. Koko maailma tuntui tällä hetkellä niin unenomaiselle, epätodelliselle. Tiesin että pitäisi paeta, mutta en kyennyt liikuttamaan raajojani. Oloni tuntui hyvin raskaalle, ja silti niin väsyneelle. Heidän outo puheensa asettui taustameluksi, sorinaksi, josta en saanut mitään selvää. Sitten silmäni muljahti kuopassaan, ja yksinkertaisesti vaivuin tietoisuuden rajamailta tiedottomuuden ja tajuttomuuden kuiluun, joka nielaisi minut ahnaasti sisäänsä.

Hiljalleen aloin heräillä - kamalan päänsäryn kanssa. Kai se oli unettavan aineen sivuvaikutus. Käsiä yritin kohottaa taivasta kohde, tosin en siihen kyennyt. Käteni oli sidotut - ranteista ja käsivarret kylkiäni vasten. Nilkkoihinikin oli kiedottu köyden pätkä. '' .. Yh.. '' Ynähdin, en voinut siipiänikään levittää - erikseen niiden ympärille jotain köyttä kiedottu ja siitä selkääni vasten. Reisikoteloista aseeni oltiin otettu - katseellani havaitsinkin senbonneula käsiaseeni ainakin 10 metriä kauempana. Kaappikello uinui minusta ainakin 2 metriä kauempana. Havaitsin maata pitkin menevät synkät varjot, jotka lähestyivät minua. Pianpa kaksi kättä tarttui köysiviritelmästä ja ilmaan nosti. Ynähdin, sillä yllättäen joku löi minua poskelle. Poskeani vain käänsin, punertavat jäljet aikalailla heti nousivat varsin kalpealle poskelleni. '' Mitä te teette täällä? '' Muuan naisääni kysyi, kuitenkin olin hiljaa. Luultavasti nämä keitä lie tyypit olematonta tietoa yrittäisi keinoilla millä tahansa saada julki.

- Jack

Herätessäni rääkäisin kauhusta, sillä näin kuinka Kinnasta hakattiin. "Ei! Älkää hakatko häntä! Hän on syytön.", parahdin. Ympärilleni tiukasti sidotut köydet pitivät huolen siitä, että en kykenisi liikkumaan juuri ollenkaan. "Me tulimme tänne, koska olemme syyttömiä, ja meidät on lavastettu erään rikoksen tekemiseen, ja siksi me jouduimme etsintäkuulutettujen listalle!", rääyin, sillä en kestänyt katsoa kuinka paladrimiekkosta hakattiin. He päästivät hänestä irti, ja näin kuinka miekkonen rämähti maahan raskaasti. Henkilöt lähestyivät vuorostaan nyt minua aavemaisen hiljaisin ja kepein askelin.

Ynähdin, hieman verta sylkäisin ja poskeni painoin nurmea vasten. Kuitenkin, en oikeastaan ollut täysin avuton. Vaikka joka paikkaa kolotti, hitaasti kiepsahdin selälleni ja nousta istumaan. Nyt kun Kaappikello pitäen huomiota - yksinkertaisesti aloin siipiä availemaan. Ei se pitään helppoa ollut, yritin vain katkaista niitä köysiä, jotka ovat ympärilleni kiedottu. Mutta ei - köysi oli luultavasti haltiatekoista. Kiepsahdin polvilleni maahan ja siitä jaloilleni. Osa porukasta, joka meidät vangitsi oli luultavasti kipitellyt lisää uhreja etsimään. Hiljaa, tasaisin loikin suuntasinkin aseitani kohde. Loikka kerrallaan pääsin aina lähemmäksi aseita, ja mahdollista vapautta. Loikkiminen ei kuitenkaan ollut helppoa - olinhan vieläkin hieman puuduksissa nukutusaineen, sekä mukiloinnin takia. Joka kerta kun maahan tömpsähdin, meinasin kaatua, jolloin syntyisi tömähdys ja aikeeni huomattaisiin. Lopulta, aseen luokse päästyä hiljaa polvilleni tipahdin ja kumarruin. Yksinkertaisesti yritin vain kielellä painaa pientä 'nappia', jolla avaisi aseen puukko-osan. Hiljainen, lähes äänetön napsahdus kuului ja terä työntyi esiin. Vilkaisin Kaappikellon saartanutta porukkaa, kunnes sitten selkäni käänsin kantoa ja asetta kohde, hiljalleen aloin katkaista köyttä. Pieni napsahdus ja ranteeni olivat vapaat. Nopein liikkein sieppasin miekan ja aloin ympärilleni kiedottua köyttä katkaista. Napsahdus toki huomattiin ja ynähdin, käänsin asetta hieman ja laukaisin muutaman neulan yhden heistä jalkaansa.

- Jack

Vatsallani maatessani köysissä, aloin vähitellen keinauttelemaan kehoani, jolloin muutaman keinahduksen jälkeen kierähdin kyljelleni. Potkaisin yhtä takapuoleen, ja toisen vahingossa kampitin, kierähtäessäni takaisin vatsalleni. Aloin kiemurrella eteenpäin, jalkojani välillä koukistin ja työnsin niiden avulla vaakatasossa olevaa kehoani eteenpäin. Jaloilla työntäessäni irrotin vatsani aina maasta, ja selkäni taipui kaarelle. Jatkoin mittarimato-tyylistä liikkumistani, tai no pikemminkin matelemista eteenpäin. Paladri ampui kolmea henkilöä senbon-neula-aseillaan, muttei kauaa kyennyt pitämään kaikkien huomiota itsessään. Törmäsin nimittäin jonkun jalkoihin.

Ynähdin, toisella kädellä hapuilin toista asetta, kun toisella lamaannutin senbon neuloilla käsiä ja jalkoja. Saatuani toisen aseen katkaisin nilkoista köydet veitsellä ja jaloilleni nousin. Siivistä avasin veitsellä myöskin köydet, metallisia, hieman vihertäviä siipiä levittelin. Muutamia siiveniskuja tein ja kaatuneiden ylitse yksinkertaisesti 'lensin', taino liidin, miten sen ottaen. Laskeuduin tyypin taakse, johon Kaappikello oli törmännyt. Yksinkertaisesti viilsin veitsellä vain kys. tyypin kaulavaltimon auki, jolloin verta alkoi pulputa. Tyyppejä juoksisi kai kohta paikalle, Jack'ilta köysiä leikkasin veitsellä auki ja miekkosen jaloilleen nostin. '' Meidän olisi parasta nyt vain kadota näkyvistä.. '' Tokaisin ja hieman veriset aseet asetin koteloihin, suupielestäni pientä verinoroa pyyhkäisin kämmenselällä. Oikeastaan, taisin olla onnekas, kun tyypit eivät olleet siipiä rikkonut. '' Tuskin paatti ehjänä on, luultavasti eivät halua, että poistumme täältä, kaiketi muutenkin psykopaatteja. '' Nappasinkin toista ranteesta ja toista perässäni nykien, samalla kun hölkkäsimme poispäin kuolleista ja puolikuolleista.

- Jack

Kompuroin paladrin perässä, en juuri muutakaan kyennyt tekemään kuin seuraamaan häntä. "Pysähdytään niin voin katsoa noita haavojasi-", aloitin, mutta paladri nykäisi ranteestani, "Ei nyt ole aikaa sellaiseen." "Mutta kun haavasi-" Paladri keskeytti minut taas, kuiskaten "Shh, hiljempaa tai ne löytävät pian jäljillemme." Melkein kompastuin jo omiin jalkoihini, paladrin nykäistessä taas minua ranteestani, kuin kannustaakseen minua lisäämään vauhtia hölkkäykseeni. 'Hiekkarannan' suunnalta kuului raivoisaa karjuntaa, ja vierasperäisellä kielellä jaettavia käskyjä joista kuulsi silkkaa raivoa ja hitunen epätoivoakin. "Tännepäin!", Paladri sihahti ja kiskaisi minut äkkiliikkein mukaansa vasemmalle, läpi saniaispusikoiden. "Pysähdytään. Ole niin kiltti." "Ei minulla ole hätää", paladri supatti minulle toisella suupielellään samalla kun yhä hölkkäsimme poispäin huudoista. "En halua että pyörryt kesken kaiken..", pidin pientä taukoa aina puheissani, aloinhan jo hieman hengästymään jatkuvasta ravaamisesta. "Eivät vammat niin pahoja ole miltä saattavat näyttää..", mies jupisi samalla kun kiskoi minua perässään. "Niin mutta kun sinä vuodat verta!", rääkäisin. Lähestulkoon heti mainittuani veri-sanan, minua alkoi huimaamaan, ja taisin pyörtyä.

Kiepsahdin ympäri ja kaappasin toisen syliin, ennen kuin tämä maahan rämähtäisi. Ympärille vilkuilin, ääniä kuulin lähes joka suunnasta. '' Helvetti.. '' Ynähdin ja Kaappikelloa käsivarsillani kannattelin. Vilkaisin ylöspäin, puut näyttivät normaaleja paksummilta ja korkeammilta. Ynähdin taas ja siiveniskuja ilmaan löin. Matalia, suhahduksen kaltaisia ääniä kuului siiven iskuista, kuitenkin yllättävän nopeasti ilmaan kohosimmekin, oikeastaan pakotin siipeni äärirajoille. Kyllä siipeni kestäisi, vaikka ylittäisin äärirajat. Mutta itseäni rasittaisin, ovathan siipeni 'istutettu' selkärankaan. Pianpa laskeuduin ainakin 6 metriä leveälle oksalle, josta pudotusmatkaa olisi ainakin useita kymmeniä metrejä. Oksisto peitti näkymät oksalle, jolloin katoaisimme näkyvistä. Toisen laskin sylistäni oksalle, itse pakitin ja istumaan valuin runkoa pitkin. Hymyilin pienesti, oikeastaan olin vain tyytyväinen, en uskoisi, että ne tyypit meitä täältä löytäisi. Pyykäisin hieman poskeani, johon hiljalleen alkoi muodostumaan mustelma. Reisikoteloista otin aseet ja verestä aloin puhdistaa niitä. Taskussahan yleensä pidin jotain riepua, johon pyyhkisin liat tms.

- Jack

Pakko myöntää, että heräsin melko oudossa paikassa, nimittäin oksalta. "Mmh... Missä me olemme?", mutisin noustessani hitaasti istumaan oksan päälle. Haroin sormilla hiuksiani joihin oli tuntunut muodostuvan pari takkua. Paladri para-aikaa puhdisteli aseitaan jollain rievulla, ja kohotti sitten katseensa minuun, huuliaan raottaen, vastatakseen.

'' Oksalla, hyypiöiltä näkymättömissä. '' Vastasin ja rievun tungin takaisin taskuun, puhtaat aseet koteloihinsa asettelin. Raaputtelin kämmenistäni kuivunutta verta, kaulallani olevasta naarmusta vielä vähän verta vuotaen. Jack konttasi luokseni ja istahti eteeni, hipaisten sormenpäillään kaulassa olevaa, verta vuotavaa naarmuani. '' Ehkä haavoillesi pitäisi tosiaankin tehdä jotain.. '' Miekkonen mutisi, ynähdin jotain. '' Ei minulla ole hätää, tärkeintä on nyt vain päästä pois täältä, ja ja- '' Vuorostaan Jack keskeytti puheeni, painamalla etusormensa huulilleni. Toista kulmaa pienesti kohotinkin.

- Jack

Hymy huulillani, näin ensisijaisesti aloin tutkailemaan katseellani paladrin haavoja. Sen jälkeen sujautin vasemman, naarmuuntuneen käsivarteni laajapohjaiseen housuntaskuuni ja hamusin sieltä käteeni vitivalkoisen, käyttämättömän nenäliinan (olinhan aina varautunut siihen, että jollain tavalla sotkisin itseni, ja siksi pidin siis nenäliinoja mukanani). Kyseisellä nenäliinalla aloin sitten kevyesti painelemaan näkyvämpien haavojen reunamia. Useimmiten hänen haavoihinsa riitti pelkkä putsaus liasta, mutta jotkut haavat taasen vuotivat runsaasti verta, joten tyrehdytin niiden haavojen verenvuodon painamalla nenäliinalla.

'' Ymh.. Kiitos '' Lausahdin lyhyesti ja takaraivoani pienesti raaputinkin. Vilkuilin samalla alaspäin, kun mahdollisia ääniä kuulin. Juoksuaskelia. Olentoja vilisti edestakaisin, kaipa etsien meitä. '' Shh.. '' Suhisin alaspäin ja kallistuin oksan reunalle pienesti. Onneksi hiukseni olivat vihreät, sulauduin oikeastaan oksistoon täydellisesti. '' He etsivät meitä. '' Hiljaa jupisin, olin painautunut oksaa vasten.

- Jack

Sitten tapahtui jotain odottamatonta. Tai ainakin sellaista se oli minun kannaltani. Rääkäisin, sillä jollain ilveellä onnistuin menettämään itse tiedostamatta tasapainoni, ja putosin oksalta jonkun puun alta kulkevan, meitä etsivän paikallisasukkaan syliin.

" Mitä helv.. Perkele " Sihahdin, ei tässä tosiaankaan näin kuulunut tapahtua. Tyypit alkoivat raahata Kaappikelloa mukanaan - taino, kantaa. Vilkaisin ylöspäin - seuraava oksa oli tarpeeksi korkealla. Jaloilleni kapusin ja pienesti loikkasin ilmaan, samalla kun ilmaan löin siivilläni. Tarpeeksi korkeutta otettua liidin heidän perässä. Etumatkaa heillä oli - enkä juurikaan voinut kovempaa lentää, sillä muuten siipeni olisivat narissut. Korkeutta taas nousin - kun jyrkästi kaarsin taivasta kohde, oksiston sekaan. Liitelin yläpuolella, seuraten tilanteen etenemistä.