Kaupungin tori

- Jack

"En minäkään juuri mitään tiedä kasvitieteestä, saati sitten sienistä, mutta yksi sienilaji on jäänyt mieleeni. Et haluaisi auttaa minua etsimään niitä pikkuruisia sieniä?", kysyin ja kallistin päätäni oikeaa olkapäätäni kohti pienesti. Askeltemme tahdissa paladrin reisikotelot kolahtelivat hänen reisiään vasten. Kuulin hänen lausahtavan jotain hiljaa itsekseen minulle vieraalla kielellä. "Miksi sinä olet kiinnostunut niistä sienistä?", hän vilkaisi minua sivusilmällä. Yskähdin pienesti, tunsin kuinka poskipäilläni alkoi helottamaan pieni puna. "Turhaan minä sinulle valehtelisin", huokaisin ja pidin hetken taukoa, ennen kuin jatkoin, ".. Hävettää ihan myöntää, että olen jäänyt koukkuun niihin." Yllättäen saappaideni kärjistä oli tullut mielenkiintoisia. Kuljimme erään rakennuksen ohi, ja koska satuin tuijottelemaan kävellessäni kengänkärkiäni, satuin ajautumaan liian lähelle rakennuksen sulkeutunutta ulko-ovea, joka lennähti sopivasti selälleen edessäni, ja iskeytyi vasten kasvojani. Oven kolahdus otsaani vasten kaikui takaraivossani hetken, kun kaaduin selälleni maahan. Sitten silmissäni sumeni, silmäluomet alkoivat tuntua raskaille, äänet vaimenivat pieniksi kohinoiksi, vaisuksi taustameluksi. Menetin tajuntani.

''... No voi. '' Hymähdin ja kädellä kasvoja pyyhkäisinkin. Yksinkertaisesti nappasin pörkännyttä narkkaria jalasta ja raahasin hieman kauemmas ovesta - ettei enempää vahinkoja sattuisi, taikka aivotäräystä syntisi. ( ... Ei tilanne huonontua enään voi. ) Pienen hetken tuumailin itsekseni, miten saisin Kaappikellon mukanani raahattua. Silmiä pyörittelinkin ja huokaisin hiljaa, laukusta otin hiilenharmaan kaapuni ja levitin sen maahan - narkkarin viereen. Muutaman askeleen otin ja yksinkertaisesti tajuttoman keipsautin kaavun päälle ja sidoin muutamat nyörit kiinni. Hupusta aloinkin raahata miekkosta mukanani, onneksi hän oli tajuton, sillä ei matka kovinkaan tasainen ollut. Raahasinkin häntä kauemmas katseilta ja nyörit avasin. Jonkinsortin puun alle istahdin ja laukusta vesileilin otinkin. Pienen pieneen kuppiin vettä hieman kaadoin ja kippasin ne wnb-piraatin päälle.

- Jack

Havahduin siihen kun kylmää vettä ryöppysi kasvoilleni. Käänsin kasvojani nopealla liikkeellä poispäin kupista ja avasin silmäni (niin, sen ainoan silmäni). Minulla ei ollut harmainta hajuakaan siitä, missä olin, miten olin tänne päätynyt, ja miksi mies oli kaatanut vedet päälleni. "Paitani! Nyt se on märkä.", nyrpistin nenääni rääkäistessäni. Irrottauduin hieman maasta, noustessani kyynerpäideni varaan. Hiuksenikin olivat kastuneet, ja otsaa sekä poskeani pitkin, ja nenäni poikki kiemurteli ihoa vasten liimautuneita hiussuortuvia. Kohotin toista käsivarttani ja sipaisin yhteen liimautuneita hiussuortuvia pois kasvoiltani. "Miksi sinä noin teit?", kurtistin aavistuksen verran kulmiani ja tuijotin miestä kysyvä ilme kasvoillani, eihän vasta äskettäin tapahtuneet asiat hirveän nopeasti palautuneet mieleeni.

'' Jaa-a, miksiköhän? '' Polviini nojailin varsin rennosti, siivet selkää vasten taitettuna. Hankalaahan maassa oli istua, jos siivet olivat metallia, eivätkä juurikaan taipuneet. '' Ajattelin toki jättää sinut sitä ovea päin kävellessä kaikkien tallottavaksi, muttei se kovinkaan reilua olisi ollut. '' Hymähdin ja puhalsin hieman mintunvihreitä räikeämpiä hiuksia pois siniharmailta silmiltä. '' Voithan toki siinä makoilla vaikka koko päivän, kyllä minulla aikaa on, tosin, sienesi odottavat. '' Jonkinsortin hymy kasvoilleni levisikin.

- Jack

Enempää ei tarvittu. Hänen mainittuaan sienet, muistot äskeisistä tapahtumista ryöppysivät hämäremmistä aivojeni sopukoista esiin mieleeni myllertämään. "Mmh.. Sienet.", olin kahden vaiheilla, joko lähtisin sieniä metsästämään, tai sitten yrittäisin kamppailla tieni ulos sieni-riippuvuudestani. "En.. en..", purin rohtunutta, kapeaa alahuultani. Nielaisin pienesti. "Ehkä sienet voivat odottaa. Kärsin mieluummin vieroitusoireista.", mutisin ja käänsin katseeni paladrimiekkoseen. Nousin vähitellen istuma-asentoon, ja vedin jalkani risti-istuntaan. "Miksi sinä olet niin kiltti minulle? Moni olisi varmasti jättänytkin minut sinne oven lähettyville ihmisten tallottavaksi."

'' Noo.. Vanhempani tapasivat aina sanoa, että jos kohtelen jotakuta ystävällisesti, saisin myös ystävällistä kohtelua.. Mutta ei se aina niin mene. '' Jupisinkin hiljaa, katseen olin maahan kääntänyt. '' Olen kai kokenut liikaa alamäkiä, että olisi hiljalleen aika ylämäkiä jaksaa tallustella. '' Totesinkin - tosiaankin elämäni on aikalailla alamäkeä ollut, syntymästä asti. En oikeastaan tätä alemmas voisi enään vajota. Kaipa olin jotenkin tottunut lyhyessä 'varoitus' ajassa luottamaan ehkä hieman vielä puolituntemattomaan - ehkä jopa ainoaan juttuseuraan, kenen kanssa tulen puhumaankaan. Ken tietää, mitä voi sattua.

- Jack

Kuulemani perusteella päättelin, että mies oli selvästi kokenut kovia elämänsä aikana. Nyökkäsin hänelle pienesti ja vastasin, "Totta... kaikki ei mene aina niin kuin niiden olettaisi menevän.. Oma alamäkeni alkoi myös aika varhaisessa vaiheessa", jokin, ehkäpä alkukantainen vaisto kertoi minulle, että mieheen voisi luottaa, hänelle voisi avautua, hän saattaisi ymmärtää. "... En ole koskaan nähnyt isääni. Hän vain pani äitini paksuksi, ja katosi merille. Äitini mainitsi kerran että isäni olisi kuollut mustarotan aiheuttamaan ruttoon merillä, katsos kun rotat viihtyivät laivassa. Noh, äitikin meni vähitellen huonoon kuntoon, ja lopulta hän menehtyi. Sitten olin puilla paljailla. Ei rahaa, ei ruokaa, ei mitään. Tapasin erään kerjäläisen, joka oli myös hyvä taskuvaras.. Hänen kaverillaan oli nyöritetyssä pussissa sieniä, ja hän kaupitteli niitä aina silloin tällöin, antoi uusille asiakkaille ilmaisen koemaistiaisen. Tietenkin hänen piti minullekin tulla tyrkyttämään sieniään, ja kun olin typerä, maistoin niitä mokomia sieniä. Eihän se muuten olisi mitään haitannut, yleensä kun päihdyttäviin aineisiin tai sieniin ei jää ensimmäisellä kerralla koukkuun, mutta kun jo yksi kerta koukutti uhrinsa näihin sieniin.", nuolaisin alahuultani, tuijottelin maata ja jatkoin sitten, "...Seuraavana päivänä olisin mieluusti halunnut lisää sieniä, ja hän sanoi niiden maksavan. Ja kuten äsken jo kerroin, minulla ei ollut rahaa. Niinpä päätin varastaa sienet häneltä. Onnistuin siinä ihmeen hyvin, vaikka lähes aina minua vainoaa jonkinsorttinen epäonni tai kirous epäonnistua kaikessa mihin ryhdyn. Kun olin varastanut sienet, lähdin nopeasti karkuun. Jonkin aikaa hän jaksoi etsiä ja vainota minua, mutta lopulta luovutti, onneksi. Lähdin vaeltamaan sieltä kaupungista tänne asti. Sitten päätin piilottaa sienet ja törmäsin sinuun huonolla ajoituksellani, kun olin sortunut sieniä taas popsimaan, kesken niiden jemmaamisen.", naurahdin vaisuhkosti.

'' Hmh.. '' Hymyilin jo hieman - harvoin, ehkä liiankin harvoin satuin hymyilemään. '' Itselläni kaikki alkoi jo syntymisestäni - siivet olivat halvaantuneet, isäni päätti sitten rakentaa nämä .. '' Pienen tauon puheessa pidin ja hieman narisevia, vihertäviä metallisiipiä heilautin. '' .. Eipä ne kuitenkaan pelastaneet tilannetta - oikeastaan päinvastoin.. Kaikki kiersivät kaukaa. '' Hymähdin, hieman poskeani raaputinkin. '' Ainoa ystävä - taino, jos selkään puukottajaa voi ystäväksi sanoa, hankki mainetta pistämällä porukan hakkaamaan minut.. Mh.. '' Käteni hiljalleen vaelsi reisikotelolle ja toisen senbon neula käsiaseen otinkin. '' Ehkä ainoa hyödyllinen isäni keksintö.. Senbon neula ase. '' Vihreäsävyistä asetta näytinkin, varmistin tietenkin oli kytketty päälle, ettei liipasimesta painaessa neulat suhahtaisi. Aseen käsistä laskin maahan ja hieman ihoamyötäilevää paitaa nyin alemmas.

- Jack

"Isäsi taisi olla siis keksijä?", kysyin aidosti kiinnostuneena puheenaiheestamme, nojauduin hieman eteenpäin. Hän kertoi menneisyydestään, ja otti sitten reisikotelostaan toisen senbonneula-käsiaseensa. "On varmaan ollut kätevää kun oma isä on ollut keksijä..", sanoin, ja hymy kaartui huulilleni. "Miten tuo ase toimii?", nousin ylös ruohikosta ja kävelin paladrin luokse.

'' Aika yksinkertaisesti. '' Tokaisin ja aseita tarkoin liikein käsittelin. '' Senbon neula aseeni toimii loitsulla - joka säilöö sisälle ilmaa, ja lopulta singottaa kolme neulasta yhtä aikaa piipusta. Aseessa on kaiken varalta varmistin, jottei kotelosta esimerkiksi läpi neulat vahingossa lauetessa mene. '' Selitin yksinkertaisesti, toista asetta hieman pyörittelin. Vilkaisin ylöspäin, toisen aseista koteloon asetteli. '' Näetkö tuon omenan? '' Ylöspäin osoitin. Hiha hieman valui osoittaessani, eipäs oiken käden hihassa ohuita nyörejä ollut. '' Se tipahtaa kohta. '' Hymyilin ja toista kättä kohotin - kys. kädessä toinen aseistani olikin. Onneksi terä oli myös hieman sisään taitettava, jottei koko teränmitan veitsiosan tuppi olisi tiellä. Toisen käden asettelin kädensijan 'alle', osittain tupillisen terän päälle. Tähtäsin tarkoin, sormen asettelin liipasimelle ja peukalolla vapautin varmistimen. Lopulta - liipasimesta painoin ja kolme nuolta suhahti ilmaan - tarkasti tähättynä omena tipahtikin maahan, kolmen neulan kera. '' Näin. ''

- Jack

"Sinä olet kyllä uskomattoman hyvä käsittelemään noita senbonneula-aseitasi." Kallistin päätäni sitten takakenoon ja loin katseen taivaankannelle. "Kunhan saan oman paatin, lupaan opetella käsittelemään ja hallitsemaan sitä yhtä hyvin kuin sinä hallitset senbonneula-aseitasi.", hymyilin. Miekkonen vilkaisi minua, ja käännyin hänen puoleensa. Mitään varoittamatta kiedoin käsivarteni toisen kainaloiden alitse miekkosen selän taakse ja halasin häntä. Sitten nostin katseeni häneen ja painoin huuleni hellästi hänen huuliaan vasten, enkä todellakaan tiedä miksi niin tein.

Olin lievästi hämmentynyt - ei, vaan erittäin hämmentynyt. Oikeastaan, suudelma olikin minulle uutta - paladrihan kun voi löytää vain yhden kumppanin, en oikeastaan tiennyt, miten tilanteeseen suhtautuisin. Kuitenkin suudelma oli niin.. niin.. en oikeastaan keksi mitään, mikä voisi kuvailla sitä. Ehkä kohtaloni oli tämä - ehkä ei. Joka tapauksessa annoin virran viedä mennessään ja suudelmaan vastasin. Oikeastaan, en tiennyt mitä ajatella.

- Jack

Pieni puna helotti poskipäilläni, liikutellessani huuliani toisen huulia vasten, ihme kyllä, hän vastasi suudelmaan. Hymy kaartui huulilleni. Kiedoin käsivarteni miehen niskan taakse, sen ohella hipaisin toisen ylähuulta kielenkärjelläni. Hetken kuluttua nojauduin hieman kauemmas hänestä ja irrottauduin hänen huulistaan, hain suoranaista katsekontaktia miekkoseen. "Teotkin voivat kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.", myhäilin tyytyväisenä. Sitten nojasin häntä vasten.

'' Niin.. '' Hymähdin, poskeani pienesti raaputin, oikeastaan tietämättömänä, miten pitäisi reagoida, tai muuta vastaavaa. Senbonneula aseen olin hetki sitten sujauttanutkin reisikoteloonsa, hieman vihertäviä hiuksia siirsinkin silmiltäni. Kaikki tapahtuikin niin.. äkkiä. Ajatukset vipelsivät laidasta laitaan pääkopassani, oikastaan etsiskelin vain 'oikeaa' ajatusta - käsitystä tilanteesta, tai jotain.

- Jack

Katsoin parhaaksi lopettaa toisen halailun. Otin askeleen taaemmas, hieman kauemmas hänestä. Huokaisten painoin katseeni pinnastaan ehkä hieman kuluneisiin, mustiin, pitkävartisiin saappaisiini. "Anteeksi kun minä sillä tavalla ryntäsin sinua suutelemaan...", loistavaa, osasin aina pilata kaiken mihin ryhdyin, koska en ajatellut ennen kuin toimin, mutta sellainen minä vain olin. Minkäs teet. "Ehkä minun on nyt parasta mennä etsimään niitä sieniä. Saatpahan sinäkin aikaa omille ajatuksillesi. Tulen kohta." Sanoin, yhä tuijotellen kengänkärkiäni. Käännyin ympäri ja lähdin kävelemään takaisin entisten sienikätköjeni luokse.

Saavuttuani noin kymmenen minuutin kuluttua tutun puun luokse, puusta laskeutui alas kissamaisen notkeasti yönmustaan kaapuun verhoutunut miespuolinen henkilö. Säpsähtäen käännyin hänen puoleensa. Kookas huppu langetti miehen kasvoille varjot, tummimmat varjovyöhykkeet kätkivät taakseen miehen silmät, posket ja puolet nenästä. Varjot leikkivät hänen kasvoillaan auringonsäteiden kanssa kilpaa, korostaen kasvojen kulmikkaita muotoja. "Täällähän sinä olit.", silmäni laajentui tajutessani tuntevani kyseisen henkilön. Hän kohotti norsunluun vivahteisia, naarmuisia käsivarsiaan, joiden iho oli hieman kuultava. Sitten hän nykäisi hupun niskaansa. "Miten sinä löysit minut..?" "Helposti, kyselemällä vastaantulijoilta sekavasti käyttäytyvästä piraatinalusta. Ja sinä varmaan kaipaat näitä, eikö vain?" Hän sujautti vasemman, pitkänomaisen kätensä kaapunsa laajapohjaiseen taskuun, ja vetäessään kätensä pois, hän avasi nyrkkinsä. Katseeni osui niihin pieniin, muutamiin violetteihin sieniin, jotka hän oli kahmaissut nyrkkiinsä taskunsa pohjalta. Lipaisin rohtunutta ja kapeaa alahuultani, ja silmääni räpäyttämättä tuijotin lasittuneella, jokseenkin tyhjällä katseella sieniä. Kuinka kaipasinkaan noita sieniä. Ne ikään kuin kutsuivat minua lähemmäs itseään pelkällä olemuksellaankin. Itse tiedostamatta asiaa, olin liikahtanut jo lähemmäs tuttua henkilöä, irroittamatta katsettani sienistä. Hän maanitteli minua sienien avulla luokseen kuin villieläintä ruoalla. Yritin siepata sienet hänen kämmeneltään, mutta hetkessä hänen sormensa olivat koukistuneet kämmentä kohtin, ja käsi oli puristunut nyrkkiin, vangiten sienet sisäänsä, ja hän oli heilauttanut kätensä sivuun, ulottumattomiini. "Älä nyt. Saat sienesi jos teet yhden palveluksen." "Minkä..?" Jatkoin hänen nyrkkiin puristuneen kätensä tuijottamista hieman poissaolevalla katseellani. "Sinun täytyy ryöstää eräältä henkillöltä hänen omaisuutensa, ja sitten tuot sen minulle." "Hyvä on..", mutisin.

Puuta pitkin olin istuman valunut raikkaalle nurmelle. Hiuksia pyyhkäisin kasvoiltani ja taivasta vilkaisinkin. Ajatukset loikkivat edelleen laidalta laidalle, tietämättäni järkeviä ajatuksia. Takaraivon painoin puuta vasten, metalliset siivet hyvin selkää vasten painettuina. Pieni viima tempaisi hiukseni mukaan tanssiinsa, kuitenkin otsahiuksia siirsin silmän edestä. Katseen maahan painoin ja yritin selvitellä edelleen ajatuksia.

- Jack

Tämän oli pakko onnistua. Mikään ei voisi mennä pieleen, eihän? ''Ystäväni'' oli kerran antanut tarkat ohjeet, ja ihan oikean tikarinkin minulle. Sormeni olivat kiertyneet tiukasti puristamaan kierteisesti muodostunutta, kauniin tikarin kädensijaa. Sormenpääni olivat muuttuneet puristusvoimani vuoksi valkoisiksi. Täytyisi vain mennä ovesta sisään, harppoa baaritiskille, uhata, ryöstää rahat, ja häipyä. Niin, sitten saisin sieneni.

Helpommin sanottu kuin tehty. Olin saapunut tavernan luo, jossa viimekerralla olin nolannut itseni uhkaamalla aineissa risulla baarimikkoa. Työnsin tavernan puisen, raskaan oven auki, jonka punaruskeiden ruostetäplien koristelemat, kankeat ja vanhat saranat narisivat varsin ikävän kuuloisesti ja kovaäänisesti, kielien minun saapumisestani. Harpoin määrätietoisena kohti baaritiskiä. Enää viisi metriä. Kolme. Kaksi. Pysähdyin baaritiskin luo saavuttuani. "Rahat tänn-", en kerennyt kuin kohottaa tikariani, kun kimppuuni oli läheisistä pöydistä käynyt tavalliseksi tallaajaksi pukeutuneet tinanapit. Voi kuinka mahtavaa. Olin niellyt ''ystäväni'' asettaman syötin, ja astunut suoraan väijytyksen keskelle. Hän oli selvästi usuttanut virkavallan kimppuuni, ja näinhän hän sai minut näyttämään syylliseltä, joka oli tullut omaa etuaan tavoitellen tavernan ryöstö-yritykselle. "Noniin, kakara.. Lähdetäänpäs tyrmään. Siellä saat virua kauan, lupaan sen.", yksi neljästä tinanapista hörähti rettuuttaessaan minua käsivarresta eteenpäin, kohti tavernan ulko-ovea. "Päästäkää irti!", rääkäisin ja yritin epätoivoisena rimpuilla itseni vapaaksi heidän otteestaan, mutta turhaan. Minua odotti kylmä ja kolkko selli.

... Puoli tuntia oli kulunut ja askeleet olinkin suunnanut kojuja kohde. Sieltä kuulinkin, että narkkari piraati oli tyrmään viskattu. Teps teps - askeleeni johtivatkin tyrmille. Laukusta olin kartan kaivanut, kaavun asetellut päälle ja hupun päähän. Sisään astuttua suuntasinkin askeleeni tiskille, jossa pullukka miekkonen olikin päivystämässä. '' Hei, olisitteko ystävällinen ja neuvoisitte reitin pankkiin? Olen turisti, joten en juurikaan osaa liikkua täällä. '' Pistepistepiste, pullukan kumarruttua tainnutin muutamalla sormen painalluksella - estin näes veren kierron aivoihin. Avainnipun nappasinkin tämän vyöltä. Muut työntkeijät olivat kaiketi kahvitauolla - joka kestäisi parikin tuntia. Teps teps - tyrmille kierreportaista alaspäin astelemalla johtikin. Katseeni kierteli selleissä - kunnes tuttuun hahmoon katse osuikin. Astelin hieman lähemmäs tyrmää ja avaimia 'selasinkin'. Sopivan avaimen asetin lukkoon ja käänsinkin avainta, jolloin naksahdus kuului ja tyrmän ovi avautui. Hupun kasvoiltani siirsinkin. '' Knok knok ''

- Jack

"Miten sinä sait tietää siitä, että olin joutunut tänne?", luikahdin kamalalle löyhkäävästä sellistäni ulos. "Kysyin vastaantulijalta.", hän vastasi ja sulki sellin oven, ennen kuin sellikaverinikin olisivat tunkeneet vapauteen. "Sinähän tiedät sen tyypin, josta kerroin aiemmin? Sen joka antoi koemaistiaisen niitä sieniä." Paladri nyökkäsi minulle, meidän kävellessä tyrmien käytäviä kohti kierreportaita. "Niin, hän oli löytänyt minun olinsijani. Hän oli yhä käärmeissään siitä kun olin varastanut silloin kerran häneltä ne sienet.. Niinpä hän päätti kostaa minulle, ja passitti minut vankilaan." Nousimme askelma askelmalta ylemmäs kierreportaita pitkin, ja harpoimme ulos tyrmistä. Minun olisi niin tehnyt mieli kiepsahtaa hänen kaulaansa ja halailla häntä loputtomiin. "Miten minä voin kiittää sinua? Olet jo niin monesti pelastanut minut pinteestä."

'' Minulle oikeastaan riittää se, että olet ystäväni. '' Hymyillen vilkaisinkin Kaappikelloa. '' Mutta toki, täytyyhän meidän nyt virkavallan miehiä varoa, ei vangin lasku vapaalle jalalle ole mitenkään pieni asia. '' Hymähdin ja kädet olinkin 'pujoittanut' housujeni taskuihin. Irrotin siipiä hieman selästä - jottei siipimalli 'rasittuisi' liikaa. Hieman mintunvihreitä räikeämpiä hiuksia sipaisin taas kasvoiltani.

- Jack

Vilkaisin sivusilmällä paladria. Hänelle riitti kuulemma se, että olen hänen ystävänsä. Purin alahuultani hetken, minä kun halusin olla enemmänkin kuin ystävä. No, ei tässä mitään kiirettä ollut. Edetään hitaasti. "Mmh, olet oikeassa. Ehkä meidän kannattaisi lähteä ihan toiseen kaupunkiin tai jotain.", totesin mietteliäänä ja kurtistin kulmiani.

Hieman haukottelinkin ja askeleet suuntasin kojuja kohde taas, muutamaa solmua avasinkin kaavustani ja yltäni sen heilautinkin. Kys. hiilenharmaan asusteen ojsensin Jack'ille. '' Ehkä sinun olisi parasta kasvosi peittää, muutenhan he älyävät sinun karanneen - pitäähän matkamuonaa ostaa. ''

- Jack

Verhoudin selvästikin ylisuureen, hiilenharmaaseen kaapuun. "Kiitos.", hymyillen kiskaisin hupun kasvoilleni varjot langettamaan. Pysyttelin jatkuvasti paladrin lähettyvillä ja katseeni vaelteli ympäristössä, täytyihän olla tinanappien lisäksi varautunut myös ''ystäväni'' paikalle ilmaantumiseen. Onneksi tinanapit eivät olleet vieneet ''ystävältäni'' saamaani tikaria. Siitä saattaisi olla hyötyä jossain tilanteessa. Seurasin sivusta kun paladri kierteli elintarvikkeita kaupittelevien kojujen luona ja valikoi matkamuonaa meille.

Ostin vielä muutaman leivän ja Kaappikellon kanssa lähdinkin astelemaan kojuilta pois. Jonkinsortin paperipussiin kun kauppias oli leivät pistänyt, pystyin huoletta pistää leivät laukkuihin ja muutkin matkamuonat. Käsiä hieman taivasta kohde nostin ja venyttelinkin. Vesileili oli aika täysi - sillähän en ollut juonut juuri mitään siitä. Nyin vihertävää paitaa hieman alaspäin, kuitenkin silti lantiota jäi näkyville - kiitos paidan helman tyylin. '' No, jotain kaupunki toivetta? '' Kysäsinkin, olinhan aikalailla matkustanut, joten osasin arvioida matkan pituudenkin pelkällä kartan katsomisella.

- Jack

"Miten olisi matka etelään? Voisimme mennä vaikkapa... Emýriaan, jos sinulle sopii." Mutisin mietteliäästi ja hieraisin leukaani. "Mutta, millä menopelillä me menemme? Hevosilla vai jollakin laivalla?", kysyin ja vieritin katseeni rinnallani kulkevaan paladriin. Hän tutkaili karttaa ja mutisi jotain itsekseen. Toistin kysymykseni.