Kaupungin tori

'' Hm? Aa.. Niin.. Meidän on kaiketi pakko kävellä - sillä luultavasti hevosvuokraamoja - niinkuin laivojakin tarkkaillaan. Turvallisin tapa on kävellä, emme luultavasti jäisi kiinnikkään. '' Lausahdin, samalla kun karttaa taittelin pienempään kokoon. Laukun sisätaskuun kartan pistin, hieman takaraivoani raaputin.

- Jack

Kävelimme varsin ripein askelin pois kaupungista. Suuntasimme läheiseen metsikköön, jonka sammalmättäiden ja kivenkolojen välistä kiemurteli sangen mutkikas, kapea, sateenruoskima ja kuoppainen polku. Polku oli sen verran kapea, ettemme olisi mahtuneet kulkemaan siinä vierekkäin, joten kuljimme peräkkäin. Polku teki jyrkän kaarroksen vasemmalle, ja sen oikealla laidalla oli ajankuluttama, vihreitä, epämääräisiä laikkuja omaava, teräväkulmainen kivi josta oli lohjennut pieniä paloja pois ajan saatossa. Kiven päällä kasvoi sen muotoja myötäilevää, tiheää ja kuivaa sammalpeitettä. Yhdessä välissä polun poikki kulki maasta ylös noussut, muhkurainen puunjuuri, joka kaartui polun ylle, ja olin vähällä kompastua siihen. Kompuroin juuren ylitse ja kuin ihmeen kaupalla sain ylläpidettyä tasapainoa. Mutisin jotain itsekseni ja purin rohtunutta, kapeaa huultani. Ilmassa leijaili havupuiden kitkerä, raikas, mieltä virkistävä ja jokseenkin kirpeä haju. Sateenruoskima polku vietti alemmas ja teki loivan kaarroksen yhden kuusipuun ohitse. Luikahdin kuusipuun alimman, karheapintaisen ja ohutkaarnaisen, painavan oksan alta hieman kumarassa. Yllättäen polku oli kuitenkin kadonnut, tai ehkä se oli hävinnyt salakavalasti sankan kasvillisuuden sekaan ja hävinnyt näkökentästämme. Onneksi paladrilla oli mukanaan kartta, jonka avulla suunnistimme metsästä ulos tunnin sisällä.

Metsiköstä emme vieläkään olleen päässyt pois, mutta ainakin polku tuli näkyviin - samoin kuin polun myötä jonkinsortin aukea. Taivasta vilkaisin, hymähdinkin jotain. '' Pidetäänkö pieni tauko, ennenkuin jatkamme matkaa? '' Kysäisinkin, aukio vaikutti rauhalliselta ja hyvältä lepopaikalta. Ja muutenkin, ehkä hieman nälkäkin alkoi vaivata.

- Jack

Ihan kuin hän olisi lukenut ajatukseni. Nimittäin jalkojani oli jo alkanut hieman jomottamaan tämä jatkuva kävely, vaikka emme niin hirveän kauas olleet edes ehtineet. Lihaksistoni näemmä rasittui vähästä. Olin todellakin levon tarpeessa, joten laskeuduin ensiksi pehmeälle, kuivalle sammalkankaalle istumaan, ja siitä sitten asetuin selälleen makaamaan. Vein kädet niskani alle tyynyn virkaa toimittamaan, samalla kun loin silmäyksen taivaalle. "Onko nälkä?", paladri kysyi. Raotin kapeita, rohtuneita huuliani ja vastasin "Ei oikeastaan." Käänsin sitten katseeni paladriin ja huuleni kaartuivat hymyyn.

Jonkin puun juurelle istahdinkin, laukun vierelleni laskin. Laukusta, sisällä olevasta taskusta otinkin kartan ja levitin sen maahan. Nojauduinkin hieman eteenpäin ja hieman sormin mittailin välimatkoja, ja arvioin, milloin olisimme perillä. Hymähdin ja kartan taas taittelin pienempään kokoon. Tiesin nyt tarkalleen, mihin suuntaan pitäisi kulkea, ja kauanko siihen menisi. Puuta vasten nojauduin ja oksiston lävitse taivasta vilkaisin. Pienesti poskeani raaputin, yhden tummanvihreän , paksun viirun kohdalta. Jotain hiljaa mutisin ja polviani hieman koukistin.